Aurinkoa ja yhdyssanavirheitä

Aamulla huomasin ovella kouluun lähtiessäni, etten millään ehdi juosta muutamassa minuutissa n. 900 metrin matkaa pysäkille ja laiskana jäin kotiin. Siinä seuraavaa bussia odotellessani päätinkin ilmoittautua työkkäriin ja tuntea itseni hyvin, hyvin köyhäksi käymällä sosiaalitoimistossa kyselemässä opiskelijoiden kesäajan toimeentulotukea. Nyt on sitten hankittava lomakkeita ja todistuksia joka lähtöön. Mm. tiliotteet ELOKUULTA saakka. Mutta se on pieni hinta ilmaisesta rahasta. Jollainhan kesälläkin on elettävä. Olkoon se sitten toimeentulotuki. Opiskelijalla on kesällä 2 vaihtoehtoa: mene töihin tai sosiaalitoimistoon. Eikä töitä aina löydy. Toki jotkin koulut järjestävät kesäkurssejakin mutta ei kaikki. Ja mitäpä tuota. Opiskelijathan katoavat kesän aikana. Ne eivät asu missään eivätkä syö mitään. Ilmeisesti leijuvat jossain opiskelun ja todellisen maailman rinnakkaisulottuvuudessa, josta sitten syksyn tullen taas poksahtelevat kouluihin.


Toimistossa käynnin jälkeen oli aika taas nauttia lämpimästä kesäpäivästä.

Kitisevällä pyörällä pitkin Oulua torinrannan pienistä saarista pikisaareen ja sieltä kohti tuiraa. Ja ilman rahaa. Se oli itseasiassa aika mukavaakin. Miksi aina pitäisi olla se kaljapacki repussa jos lähtee kaupungille? Täysi-ikäisenä se tuntuu olevan joku velvollisuus. Heti kuultuaan puistossa olemisesta kaverit yleensä kysyvät "ootko kaljalla siellä?". Pelkkä hengailu on oikeasti todella mukavaa ja piristävää. Kannattaa kokeilla joskus. Jopa teidän täysi-ikäisten. Tulee halvemmaksikin.

Löysin kuitenkin lompakkoon jääneen vitosen niin sai ostettua lidlistä 60 sentin limsapullon. Mutta luulin pitkään olevani rahaton! Lidl nousi juuri kesän ykköspaikaksi limsapullon hinnallaan.

Nähtäväksi jää onnistuinko tänään palamaan. En ole koskaan ymmärtänyt auringonottoa mutta ei siltä onnistu pakenemaankaan jos ulkoilee. Eikö pelkkä auringossa tuntitolkulla makaaminen ja pyöriminen ole tylsää pidemmän päälle, kun voisi vaikka heitellä frisbeetä tai ajella pyörällä?

Kotiin päästyäni avasin iki-ihanan facebookin ja tuoreimmat päivitykset saivat miettimään taas, kuinka ihmeessä ihmiset eivät osaa kirjoittaa? Joka ikinen sana kirjoitetaan erikseen. Sanojen välissä on kolmea pistettä ja jokaisen lauseen perässä vähintään kolme huutomerkkiä. Kyllä vähemmästäkin uskoo, että nyt keljuttaa. En nyt sano, että kaiken pitäisi mennä tarkalleen kieliopin mukaan ja täydellisesti mutta eikö voisi yrittää edes? Ja kuinka on mahdollista, että aikuiset ihmiset eivät osaa kirjoittaa oikein sanoja jalkapallo, takapiha, today tai vesisade? Ja tässä vain pieni osa esimerkkejä. Teen toki itsekin virheitä mutta nämä perussanojen väärinkirjoittamiset aiheuttavat suunnatonta ärsyyntymistä. Rehellisesti sanoen; jos seuraan puoli vuotta päivityksiä, joissa yksikään yhdyssana tai välimerkki ei ole oikein ei se anna kovin fiksua kuvaa.

Vähän yritystä?

Karvoilla vai ilman?

Kuten jo blogin nimestäkin voi huomata, kahvipöydässä tulee kaikista hienoimmat ja syvällisimmät keskustelut. Tämä ei kuitenkaan yllä aivan sille tasolle, sillä kyse on hallin pukuhuoneessa lähteneestä pohdinnasta.

Koulussa tuli jotenkin puheeksi ihmisten karvat (näin kesäkauden lähestyessä) ja siinä haalareita vaihtaessamme aloimme miettiä asiaa hieman enemmän.

Viime aikoina olen pistänyt merkille naisten suuren viehtymyksen mm. parransänkeen. Nettikeskustelussa nimellä "ihana mies-säie" kulkevassa threadissa suurin osa naisten postaamia kuvia on miehistä, joilla on parta tai ainakin sänki.
Ja koska itsekin kuulun näihin sängen suuriin ystäviin päätin kysyä asiaa myös luokkatoveriltani ja sain sieltäkin suurta kannatusta miehen karvoitukselle. Parralle lähinnä.

Minigalluppimme jatkui myös koulunkäyntiavustajaamme, joka myös oli karvaisen miehen kannalla ja naureskeli hyväntuulisena, mutta samalla toivonsa menettäneen näköisenä suurelle mietinnällemme.

Mutta mistä tämä oikein lähtee? Liittykö se jotenkin ihmisen biologiaan. Osoittaako miehen karvoitus naisen alitajunnalle kyseessä olevan hormonitoiminnaltaan ja testosterinitasoltaan kelpo, lisääntymiskykyinen urho?

Ihmisen alitajunnassahan kuitenkin kaikesta huolimatta on lisääntyminen.
On tutkittu miesten (Siis aikuisten miesten. Jotka tietävät jo miltä nainen näyttää muutenkin kuin mallikuvissa) valitsevan alitajuisesti hieman pyllykkäämpiä ja leveämpilantioisia naisia, koska tämä antaa takaraivossa kuvan hyvästä synnyttäjästä. Ja kuka nyt ei pyöreistä pyllyistä tykkäisi?

Muistan, kun itse kammoksuin mm. rintakarvoja joskus nuorempana. Kuitenkin viime kesänä olin sitä mieltä, että miehellä täytyy kasvaa parta. Se oli ehdoton juttu. Partaa ei tarvitse olla vaan riittää, että se todistettavasti kasvaa.

Eli tämä siirtymä baby faceista hiekkapaperiposkiin tulee iän mukana.

Voiko silloin sanoa olevansa jo kypsä, edes vähän kypsä, kun huomaa pitävänsä parransängestä ja karvaisesta rinnasta?

Tyttö vs. omena

Miten niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin aamukahvista saa pitkän taistelun?

Heräsin taas ennen kellon sointia ja tavalliseen tapaani laitoin kahvin tippumaan. Tämä aamu olisi luksusta. Minulla on pussillinen omenoita tavallisen kahviaamiaisen lisäksi.

Pahaksi onnekseni huomasin kuitenkin, että omena maistuu kitkerältä. Tästä välittämättä jatkoin syömistäni ja kahvini siemailua. Tapani mukaan unohduin nettiin, josta tietenkin seurasi kahvin jäähtyminen. Kylmä kahvi kaunistaa sanotaan, joten naamariin vaan. Seuraava puraisu omenasta maistui puolukalta. Nyt minulla oli pahaa kahvia ja puolukkaomena.

Mutta suomalainen ei lannistu! Eikä ruokaa heitetä hukkaan.
Ei ennenkuin onnistuin säheltämään omenan lattialle ja täyteen kissankarvoja.

Hetken miettimisen jälkeen tyydyn vain tuijottamaan tuota epäonnen omenaa vihaisena.

Tällä kertaa se voitti.
Eikä minun auta, kuin lähteä lyötynä kouluun.

Ikäkriisiäkö taas?

Näin kevään tullen huomasin taas löytäväni itseni ammattikorkeakoulujen nettisivuilta. Jo kolmatta kevättä.

Ensimmäisen kerran amk:a katselin 2008 keväällä, 19-vuotiaana pahassa 20-kriisissä. Jostain syystä tunsin itseni todella sivistymättömäksi ja epäkypsäksi yhtäkkiä. Minusta piti tulla jotain. Jotain aikuista, jotain fiksua. Ja tietysti jossain villeissä harhakuvissani ajattelin, että ammattikorkeakoulu tai yliopisto sellaista edesauttaisi.

Mutta se siitä fiksuudesta. En löytänyt kiinnostavaa alaa ja kun edes jotain sen suuntaista tuli vastaan totesin, etten pääsisi läpi edes pääsykokeesta. Vappumeiningit ja opiskelijahaalarit sai unohtaa.

Tämän lisäksi hakuaika oli jo mennyt. Kuten nytkin.

Tänä keväänä löysin autopuolen myös ammattikorkeakoulusta. Katsastusinsinöörin homma on alkanut oikeasti kiinnostaa viimeisen vuoden aikana.
Ehkä tuo ammattikouluikäisten nuorten katseleminen ja kuunteleminen on ajanut minut jo niin hulluuden partaalle, että aivan tosissaan ajattelin vielä joku päivä yrittää päästä sinne. Ja sitoa itseni taas vähintään neljäksi vuodeksi rahattoman opiskelijan helvetilliseen elämään.

Tälläkin kertaa haku on jo päättynyt enkä edelleenkään läpäise matematiikkaa ja fysiikkaa sisältävää pääsykoetta.
Ennakkotapausten perusteella uskon palaavani asiaan ensi keväänä.

Tässä tämä nyt on

Nyt se on tehty. Minullakin on blogi. Aivan kuin kaikilla fiksuilla ihmisillä. Joihin en ainakaan tähän päivään mennessä ole koskaan kuulunut.

Tähän on tarkoitus turista kaikki hienoimmat ajatukset ja mielentuotokset. Oli ne sitten oikeaa asiaa tai pelkkä mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu renkaidenvaihdon välissä.