Muuttohaluja ja muutoksia

Olen ilmeisen levoton luonne, sillä koko kesä on mennyt taas asuntoilmoituksia katsellessa ja syksy uusia opiskelumahdollisuuksia miettiessä.

Niin. Ja koiraa kouluttaessa/hoitaessa.

Koulu alkoi jo ajat sitten mutta koulupäiviä minulle on kertynyt n.5, sillä hyväksilukujeni takia monillakaan tunneilla ei tarvitse olla, eikä mahdollisuutta tehdä jotain muuta niiden aikana ole tarjottu. Edes hyväksilukujeni määrää ei meinattu alussa uskoa tai suostua selvittämään ja napsittiin vain luvatonta poissaoloa päivä toisensa jälkeen.

Heräsin ajatukseen, että olen käynyt kohta puolet koulusta, enkä osaa juurikaan mitään. Pesen ja vahaan autoja. Ei siinä mitään pahaa ole, voisin hyvinkin palkkani eteen sitä tehdä mutta autoasentajan luulisi osaavan tehdä jotain muutakin.

Jos jossain on kurssi autonpesijäksi niin kertokaa toki minullekin.

Samoin tämä iänikuinen "ikäkriisi" alkaa taas työntää itseään jostain ja ammattikorkeakoulut alkavat houkuttaa. Asian tekee vaikeaksi se, että vaikka esimerkiksi auto-ja logistiikka-ala kiinnostaa niin en tiedä kiinnostaako se oikeasti tarpeeksi niin, että oppisin ja ymmärtäisin niitä asioita. En ole mikään maailman teknisin ihminen. Siksi kokeilen katsella muitakin aloja mutta tuijotan välillä liikaa työllistymistä. Ala, joka muuten kiinnostaa mutta en usko sillä olevan paljoa töitä ei pitäisi olla heti poissuljettu kuitenkaan.
Pitäisi osata ajatella enemmän sitä mikä kiinnostaa, ettei tule valinneeksi alaa, jolla on paljon töitä mutta ei mitään kiinnostusta siihen.

En voi sanoa, että onko tuo autonasentajapuoli sitten ollut täysi virhekään. Periaatteessahan siihen on mennyt aikaa vain hukkaan mutta ei mikään ole ikinä täysin turhaa.
Ja vaikka muuta kuvittelinkin niin sillä, että olen niin paljon muita vanhempi varmasti on osansa tuomaan lisää motivaation puutetta. Vaikka se typerää onkin. Jos itseä kiinnostaa niin minkään ei pitäisi vaikuttaa siihen. Tai sitten sekin on vain selittelyä sen sijaan, että haluaisin myöntää; "vituiksihan tämä meni" ja jatkaa muita hommia.

Niinkuin kaveri totesikin yhtenä päivänä, että minua kyllä kiinnostaa autot ja tykkään tehdä asioita käsilläni mutta kiinnostusta ei taida olla tarpeeksi jaksaakseni ottaa selvää miten kaikki autossa toimii ja miksi.

Tuo on melko isoksi osaksi tottakin. Vaadin ehkä liikaa asioita kerrottavaksi minulle sen sijaan, että selvittäisin ne itse. Mutta eikö se ole vähän koulun tarkoituskin, että siellä kerrotaan asiat? Tai, että kerrotaan edes jotain.

Katselenkin taas jos saisin jostain kokopäivätyötä, vaikka sitten siivoojana, se kun on tuttua hommaa. Ehkä pitkästä aikaa saisin jotain säästöönkin.
Samalla voisin hakea ammattikorkeakouluihin.


Mutta mitä silloin pitää tehdä jos vähän kaikki kiinnostaa? Kouluja kyllä löytyy mutta, kuinka valita se oikea? Haluan hoitaa eläimiä, sisustaa, opiskella biologiaa ja rassata autoja. Jopa rakentaa. Mutta, kuinka tietää mitä haluaa tehdä työkseen oikeasti ja mikä on vain kiva ajatus? Ja mikä on se ala, jonka kykenee kunnolla sisäistämään. Haluan osata muutakin kuin siivota. Yliopistoon en uskalla yrittää, vaikka siellä biologiaa olisikin. Olen alkanut miettiä mm. bioanalytiikkaa ja laboratorioalaa amk:ssa.
Huonot ennakkokäsitykseni työllistymisestä tulevat agrologiopintojen harkitsemisen eteen, vaikka pohjaa löytyy edellisestä opiskelustani ja ala voisi kiinnostaakin. Töitä vaan ei ammattikoulu pohjallakaan alalta tullut.
(Voisin toki alkaa lomittajaksi mutta siihen vaaditaan autoa ja autonhankkimiseen tarvitaan töitä.)

Onneksi yhteishakuun on vielä aikaa niin ehdin yrittää löytää tietäni ulos tästä opintolabyrintista ja saada jotain tolkkua siihen, että mikä minusta tulee isona.

Sitä ennen pääsen toteuttamaan levottomuuttani, kun edessä on taas yksi muutto. Samassa osoitteessa oleskeluni jää taas alle vuoteen.

Ensimmäisestä omasta kämpästä muuttamisen jälkeen olen jotenkin etsinyt aina sitä oikeaa asuntoa. Vaikka sen paikan tunne varmasti liittyi suureksi osaksi siihen, että kyseessä oli ensimmäinen oma asunto. Ja sitä voi yrittää etsiä loputtomiin löytämättä, koska ensimmäistä ei pysty tulemaan toista kertaa.

Nyt kuitenkin ihan käytönnön syistä olen halunnut suurempaa asuntoa, kun tavaroille ei ole omia paikkojaan ja keittiö näyttää sekaiselta, jos pöydällä on lautanen.

Ja hyvä tuurini vuokra-asuntojen suhteen näköjään jatkuu, sillä seuraava asuntomme tulee olemaan saunallinen kolmio, jossa on lähes 30 neliöä lisää tilaa mutta vuokra nousee vain muutaman kympin. Matka keskustaan kasvaa mutta sen läheisyys ei ole kovin tärkeää ja koirankin kanssa on mukavampaa kauempana.

Pari päivää on mennyt maalaus-ja tapetointiasioita katsellessa, värikarttoja ja esitteitä selatessa ja huonolla matematiikkapäällä kustannuksia laskien, sillä asuntoa on lupa halutessaan maalailla/tapetoida ja pieni pintaremontti kiinnostaisi kovasti. Koskaan en ole sitä tehnyt mutta kaikkea voi oppia ja aina voi kysyä apua.

Ja vaikka maalailu ei onnistuisikaan niin asunto tulee olemaan 59387 kertaa parempi ja käytännöllisempi, kuin nykyinen. Säilytystilaa on niin paljon, että tavarat eivät loju enää missä sattuu, eikä vieraita tarvitse majoittaa sohvalle, josta seuraa se, että kun itse herää aamulla niin uskaltaa liikkua omassa asunnossaan vapaasti pelkäämättä herättävänsä sohvalle majoitettua nukkujaa.

Eli kuitenkin kaikesta sekavuudesta huolimatta, edes jossain asiassa on kai tullut järkeä päähän, koska tärkein asia ei enää olekaan matka keskustaan ja baareihin vaan mukavuus ja käytännöllisyys.



Ja ehkä se keittiöstä löytyvä tiskikone.

Tässä oli kirjoitus provinssista, mudassa kihlautumisesta ja kesästä.

Kesälomafiiliksiä ja unohtuneita jutunaiheita.

Nyt se loma sitten alkoi. Eilen oli viimeinen koulupäivä.
Tänään olisi vielä ollut päättäjäiset, mutten ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen sinne vielä jaksa mennä.
En ole koskaan tykänyt selityksestä "kun kaikki muutkin" mutta kuinkas sitten kävikään? En mennyt päättäjäisiin "kun ei kukaan muukaan". Huono selitys. Sanotaan mielummin vaikka, että en halunnut tuhlata bensaa. Sekin totta.

Minun on jo useamman kerran pitänyt kirjoittaa tänne jotain mutta kaikki tulee mieleen aina aamukahvia juodessa, jolloin yleensä ei ole aikaa koulun kutsuessa.

Jäin yhtenä päivänä miettimään taas tuhannen kerran "genreuskovaisuutta". Nykyään ihmiset tuntuvat niin usein valitsevan muotin, johon on pakko kuulua sitten 100%. Jos haluat antaa muille kuvan rokahtavasti tyypistä, et missään nimessä saa kuunnella muuta musiikkia kuin rokkia. Minkä takia? Eikö idea olisi juuri se, että on juuri sellainen kuin parhaalta tuntuu ja kuuntelee sitä mistä tykkää. Ja pukeutuu oman mielensä mukaan miettimättä, mitä vaatteillaan muille viestii. Sen perusteella sitten on rokahtava, boheemi tai ihan mitä tahansa. En pidä muutenkaan lokeroinnista, mutta sen pitäisi tulla automaattisesti. Ei väkisin miettimällä.

Tai jos yleensä kuuntelee raskaampaa musiikkia, niin ei periaatteen vuoksi pidä vihata kaikkea muuta. Voin aivan huoletta siirtyä soittolistallani Sentencedistä 30 seconds to marsiin ja siitä Jukka Pojan kautta Antti Tuiskuun. Eikä edes hävetä.

Mutta ehkä tämäkin ilmiö jää sinne teini-ikään. Huomataan, ettei kulissin pitämisestä ja osittaisestakaan roolista ole mitään hyötyä.

Aiheita oli joskus muitakin mutta tietysti olen ne jo unohtanut. Vanhuus ei tule yksin.

Tänään on edessä kissojen ja mattojen autoon pakkaaminen ja matka kohti Pattijokea ja äitiä. Matot pesuun ja kissat kesähoitoon, sillä loman aikana on edessä mm. provinssirock ja mökkeilyä eli kotona tulee oltua vähemmän.

Aurinkoa ja yhdyssanavirheitä

Aamulla huomasin ovella kouluun lähtiessäni, etten millään ehdi juosta muutamassa minuutissa n. 900 metrin matkaa pysäkille ja laiskana jäin kotiin. Siinä seuraavaa bussia odotellessani päätinkin ilmoittautua työkkäriin ja tuntea itseni hyvin, hyvin köyhäksi käymällä sosiaalitoimistossa kyselemässä opiskelijoiden kesäajan toimeentulotukea. Nyt on sitten hankittava lomakkeita ja todistuksia joka lähtöön. Mm. tiliotteet ELOKUULTA saakka. Mutta se on pieni hinta ilmaisesta rahasta. Jollainhan kesälläkin on elettävä. Olkoon se sitten toimeentulotuki. Opiskelijalla on kesällä 2 vaihtoehtoa: mene töihin tai sosiaalitoimistoon. Eikä töitä aina löydy. Toki jotkin koulut järjestävät kesäkurssejakin mutta ei kaikki. Ja mitäpä tuota. Opiskelijathan katoavat kesän aikana. Ne eivät asu missään eivätkä syö mitään. Ilmeisesti leijuvat jossain opiskelun ja todellisen maailman rinnakkaisulottuvuudessa, josta sitten syksyn tullen taas poksahtelevat kouluihin.


Toimistossa käynnin jälkeen oli aika taas nauttia lämpimästä kesäpäivästä.

Kitisevällä pyörällä pitkin Oulua torinrannan pienistä saarista pikisaareen ja sieltä kohti tuiraa. Ja ilman rahaa. Se oli itseasiassa aika mukavaakin. Miksi aina pitäisi olla se kaljapacki repussa jos lähtee kaupungille? Täysi-ikäisenä se tuntuu olevan joku velvollisuus. Heti kuultuaan puistossa olemisesta kaverit yleensä kysyvät "ootko kaljalla siellä?". Pelkkä hengailu on oikeasti todella mukavaa ja piristävää. Kannattaa kokeilla joskus. Jopa teidän täysi-ikäisten. Tulee halvemmaksikin.

Löysin kuitenkin lompakkoon jääneen vitosen niin sai ostettua lidlistä 60 sentin limsapullon. Mutta luulin pitkään olevani rahaton! Lidl nousi juuri kesän ykköspaikaksi limsapullon hinnallaan.

Nähtäväksi jää onnistuinko tänään palamaan. En ole koskaan ymmärtänyt auringonottoa mutta ei siltä onnistu pakenemaankaan jos ulkoilee. Eikö pelkkä auringossa tuntitolkulla makaaminen ja pyöriminen ole tylsää pidemmän päälle, kun voisi vaikka heitellä frisbeetä tai ajella pyörällä?

Kotiin päästyäni avasin iki-ihanan facebookin ja tuoreimmat päivitykset saivat miettimään taas, kuinka ihmeessä ihmiset eivät osaa kirjoittaa? Joka ikinen sana kirjoitetaan erikseen. Sanojen välissä on kolmea pistettä ja jokaisen lauseen perässä vähintään kolme huutomerkkiä. Kyllä vähemmästäkin uskoo, että nyt keljuttaa. En nyt sano, että kaiken pitäisi mennä tarkalleen kieliopin mukaan ja täydellisesti mutta eikö voisi yrittää edes? Ja kuinka on mahdollista, että aikuiset ihmiset eivät osaa kirjoittaa oikein sanoja jalkapallo, takapiha, today tai vesisade? Ja tässä vain pieni osa esimerkkejä. Teen toki itsekin virheitä mutta nämä perussanojen väärinkirjoittamiset aiheuttavat suunnatonta ärsyyntymistä. Rehellisesti sanoen; jos seuraan puoli vuotta päivityksiä, joissa yksikään yhdyssana tai välimerkki ei ole oikein ei se anna kovin fiksua kuvaa.

Vähän yritystä?

Karvoilla vai ilman?

Kuten jo blogin nimestäkin voi huomata, kahvipöydässä tulee kaikista hienoimmat ja syvällisimmät keskustelut. Tämä ei kuitenkaan yllä aivan sille tasolle, sillä kyse on hallin pukuhuoneessa lähteneestä pohdinnasta.

Koulussa tuli jotenkin puheeksi ihmisten karvat (näin kesäkauden lähestyessä) ja siinä haalareita vaihtaessamme aloimme miettiä asiaa hieman enemmän.

Viime aikoina olen pistänyt merkille naisten suuren viehtymyksen mm. parransänkeen. Nettikeskustelussa nimellä "ihana mies-säie" kulkevassa threadissa suurin osa naisten postaamia kuvia on miehistä, joilla on parta tai ainakin sänki.
Ja koska itsekin kuulun näihin sängen suuriin ystäviin päätin kysyä asiaa myös luokkatoveriltani ja sain sieltäkin suurta kannatusta miehen karvoitukselle. Parralle lähinnä.

Minigalluppimme jatkui myös koulunkäyntiavustajaamme, joka myös oli karvaisen miehen kannalla ja naureskeli hyväntuulisena, mutta samalla toivonsa menettäneen näköisenä suurelle mietinnällemme.

Mutta mistä tämä oikein lähtee? Liittykö se jotenkin ihmisen biologiaan. Osoittaako miehen karvoitus naisen alitajunnalle kyseessä olevan hormonitoiminnaltaan ja testosterinitasoltaan kelpo, lisääntymiskykyinen urho?

Ihmisen alitajunnassahan kuitenkin kaikesta huolimatta on lisääntyminen.
On tutkittu miesten (Siis aikuisten miesten. Jotka tietävät jo miltä nainen näyttää muutenkin kuin mallikuvissa) valitsevan alitajuisesti hieman pyllykkäämpiä ja leveämpilantioisia naisia, koska tämä antaa takaraivossa kuvan hyvästä synnyttäjästä. Ja kuka nyt ei pyöreistä pyllyistä tykkäisi?

Muistan, kun itse kammoksuin mm. rintakarvoja joskus nuorempana. Kuitenkin viime kesänä olin sitä mieltä, että miehellä täytyy kasvaa parta. Se oli ehdoton juttu. Partaa ei tarvitse olla vaan riittää, että se todistettavasti kasvaa.

Eli tämä siirtymä baby faceista hiekkapaperiposkiin tulee iän mukana.

Voiko silloin sanoa olevansa jo kypsä, edes vähän kypsä, kun huomaa pitävänsä parransängestä ja karvaisesta rinnasta?

Tyttö vs. omena

Miten niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin aamukahvista saa pitkän taistelun?

Heräsin taas ennen kellon sointia ja tavalliseen tapaani laitoin kahvin tippumaan. Tämä aamu olisi luksusta. Minulla on pussillinen omenoita tavallisen kahviaamiaisen lisäksi.

Pahaksi onnekseni huomasin kuitenkin, että omena maistuu kitkerältä. Tästä välittämättä jatkoin syömistäni ja kahvini siemailua. Tapani mukaan unohduin nettiin, josta tietenkin seurasi kahvin jäähtyminen. Kylmä kahvi kaunistaa sanotaan, joten naamariin vaan. Seuraava puraisu omenasta maistui puolukalta. Nyt minulla oli pahaa kahvia ja puolukkaomena.

Mutta suomalainen ei lannistu! Eikä ruokaa heitetä hukkaan.
Ei ennenkuin onnistuin säheltämään omenan lattialle ja täyteen kissankarvoja.

Hetken miettimisen jälkeen tyydyn vain tuijottamaan tuota epäonnen omenaa vihaisena.

Tällä kertaa se voitti.
Eikä minun auta, kuin lähteä lyötynä kouluun.

Ikäkriisiäkö taas?

Näin kevään tullen huomasin taas löytäväni itseni ammattikorkeakoulujen nettisivuilta. Jo kolmatta kevättä.

Ensimmäisen kerran amk:a katselin 2008 keväällä, 19-vuotiaana pahassa 20-kriisissä. Jostain syystä tunsin itseni todella sivistymättömäksi ja epäkypsäksi yhtäkkiä. Minusta piti tulla jotain. Jotain aikuista, jotain fiksua. Ja tietysti jossain villeissä harhakuvissani ajattelin, että ammattikorkeakoulu tai yliopisto sellaista edesauttaisi.

Mutta se siitä fiksuudesta. En löytänyt kiinnostavaa alaa ja kun edes jotain sen suuntaista tuli vastaan totesin, etten pääsisi läpi edes pääsykokeesta. Vappumeiningit ja opiskelijahaalarit sai unohtaa.

Tämän lisäksi hakuaika oli jo mennyt. Kuten nytkin.

Tänä keväänä löysin autopuolen myös ammattikorkeakoulusta. Katsastusinsinöörin homma on alkanut oikeasti kiinnostaa viimeisen vuoden aikana.
Ehkä tuo ammattikouluikäisten nuorten katseleminen ja kuunteleminen on ajanut minut jo niin hulluuden partaalle, että aivan tosissaan ajattelin vielä joku päivä yrittää päästä sinne. Ja sitoa itseni taas vähintään neljäksi vuodeksi rahattoman opiskelijan helvetilliseen elämään.

Tälläkin kertaa haku on jo päättynyt enkä edelleenkään läpäise matematiikkaa ja fysiikkaa sisältävää pääsykoetta.
Ennakkotapausten perusteella uskon palaavani asiaan ensi keväänä.

Tässä tämä nyt on

Nyt se on tehty. Minullakin on blogi. Aivan kuin kaikilla fiksuilla ihmisillä. Joihin en ainakaan tähän päivään mennessä ole koskaan kuulunut.

Tähän on tarkoitus turista kaikki hienoimmat ajatukset ja mielentuotokset. Oli ne sitten oikeaa asiaa tai pelkkä mielenkiintoinen kahvipöytäkeskustelu renkaidenvaihdon välissä.