Remontoinnin opettelua matkaa odotellessa.

Nyt olen lopultakin saanut aloitettua sen seinärempan, josta jo lähes vuosi sitten puhuin! Yhdestä huoneesta on tapetit poistettu ja seinät tasoitettu. Vielä hiominen ja maalaus. Koko homma tosin olisi jo valmis, jos joku muu, hieman reippaampi ja aikaansaavampi tekisi sen.
Tapettien poisto ensimmäistä kertaa elämässäni ei osoittautunutkaan ihan niin hirveäksi, kuin olisin kuvitellut, vaikka pieniä mutkia tietenkin kaikissa minun tekemisissäni onkin. Tähän saakka epämiellyttävintä on ollut seinän peseminen, koska se muistuttaa vain liikaa tämänhetkisistä töistäni ja siitä, että ryven yhä samalla, epämiellyttävällä, huonopalkkaisella, mitään antamattomalla ja täydellisen väärällä alalla, eikä muutosta ole luultavasti hetkeen luvassa.

En ole ollut enää koulussa, koska yksikön ilmapiiri, ammattitaidottomuus ja tapa hoitaa asioita kävi sietämättömäksi ja ajoi minut hakemaan jatkoa auto-opintoihini jossain muualla, mutta silti tuntuu olevan niin paljon tekemistä, että seinän sutiminen tuntuu vievän loppuvuoden. Ehkä sitten etenee paremmin, kunhan eksyn taas kouluun ja vähennän töitä?

Mutta valoa ja lämpöä tunnelin päässä on kuitenkin tulossa niissä mitoin, että joudun vetämään aurinkolasit silmille ja shortsit jalkaan. Ehkä hätätapauksessa bikinitkin. Reilun viikon päästä alkaa 2 viikkoa kestävä Floridan matka, jota odotan innon-ja pelonsekaisin tuntein.

Mutta niin kauan kun pääsen turvatarkastuksista läpi, eikä minua pidätetä terroristiepäiltynä uskoisin kaiken menevän hyvin.

Kofeiinihelvetti

Tänään koin yhden epämiellyttävimmistä yllätyksistä mitä kahviriippuvaisen aamussa voi sattua. En ehtinyt aamulla ennen 6:30 lähtevää bussia juoda kahvia ja, kun koululla lopultakin lähestyin kahvion ovea kahvikuppi mielessäni, edessäni odotti vain punainen teksti "Kahvio suljettu 29.3". Syyt; kahvion sotkeminen ja kuppien rikkominen. Vilkaisu ranteeseen, päivämäärän tarkistus ja kiroaminen. Eli se, että jotkut eivät osaa peruskäytöstapoja, estää minua saamasta aamukahviani. Itsekästä, mutta kyllä se hieman ottaa päähän kun muutaman valopään tekemisistä joutuu kärsimään koko koulu. Samaisessa kahviossa asioi myös henkilökunta.

Päivän aikana jouduin toteamaan riippuvuuteni olevan jo pahemman laatuista, kun puolenpäivän aikoihin alkanut päänsärky vain paheni iltapäivää kohti. Kotimatkalla bussissa päänsärky oli sietämätön ja minua oksetti. Perille päästyäni olo oli jo sitä luokkaa, että melkein itketti. Vaati pari tuntia, 3 kuppia kahvia ja ibumaxin olon parantamiseksi.

Pitäisi oikeasti yrittää vähentää päivittäistä kofeiinimäärää. Mutta välillä tuntuu, että se on ainoa mikä pitää liikkellä, eikä mikään onnistu muuten.

Muutama viikko on ollut nyt melko kiireistä, kun olen koulun lisäksi käynyt 2 iltaa viikossa opiskelemassa fysiikkaa/matematiikkaa. Talviloman olin töissä. Ja lauantait.

Sain lopultakin haettua ammattikorkeakouluun. Muistin tänään ensimmäistä kertaa suunnitelleeni hakemista keväällä 2008, eli harkinta-aikaa on luultavasti ollut vähintäänkin riittävästi. Nyt pitäisi vain yrittää opiskella kovasti pääsykokeeseen. Olen aivan paniikissa. Hypin seinille, ellen pääse sinne. Luultavasti silloinkin, jos pääsen.

Nytkin pitäisi lukea auton sähkölaitteiden kokeeseen ja laskea fysiikan laskuja. En tiedä kumpaa tekisin, joten valitsin näköjään blogin kirjoittamisen. Huomenna sitten näkee, kuinka paljon se hyödytti. Olo on todella väsynyt ja motivaatio on tänään hukassa.

Pitkä, huomenna alkava viikonloppu tulee tarpeeseen. Tarkoitus olisi lähteä ensimmäistä kertaa elämässäni _lentokoneella_ Helsinkiin ja sieltä laivalla Tallinnaan. Ensimmäistä kertaa sitäkin.

Luvassa paljon uutta ja matkaseurana yksi elämäni ihmisistä. En valita.

Ensimmäisen asteen yhtälöitä ja miljoona astetta pakkasta.

No ei siellä ole oikeasti, kuin -20, mutta aamulla -30 ja ylikin. Lämpimän peiton alta nouseminen ja kouluun lähteminen ei ole aamuisin se kaikista mieluisin ajatus, mutta pitää sielläkin yrittää käydä, vaikka tarkoitus olisikin päästä jo pikkuhiljaa pois ammattikouluasteelta.

Matematiikan kursseilla on menossa viikko numero 5 ja menestys on ollut.. noh, vaihtelevaa. En ole koskaan ollut hyvä matematiikassa, mutta oma tyhmyyteni jaksaa yhä vain yllättää uudelleen. Onneksi on kuitenkin aina viisaampia, joilta kysyä neuvoa, kun omat kyvyt ei enää riitä. Viisauden lisäksi tarvitaan myös melkoinen määrä kärsivällisyyttä, kun kyse on minusta, joten nähtäväksi jää kauanko apua on tarjolla.

Ensi kuussa alkaa haku ammattikorkeakouluihin ja mahdolliset pääsykokeet ovat kesäkuussa, joten matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa ehtii jauhaa siihen saakka. Eikä se niihin pääsykokeisiin jää vaan matka insinööriksi on pitkä ja kivinen. Näin jälkiviisaana voi miettiä, että se pelkkien vastausten kopioiminen peruskoulussa ei tainnutkaan olla se helpoin ja järkevin vaihtoehto.

Perutaan häät

Edellisestä merkinnästäni on vierähtäny aikaa ja niitä muutoksiakin tuli enemmän, kuin kukaan ehkä koskaan olisi uskonut.

Olen asustellut nyt marraskuusta saakka uudessa kämpässä mutta vastoin muiden ja omia ennakko-odotuksiani, yksin.

En kerro mitään sen yksityiskohtaisemmin tai tarkemmin mutta ilman taitoa elää arkea yhdessä ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita tai tavoitteita ei kannata jatkaa väkisin.

Vanhana ja kärttyisenä voin sitten miettiä kolmenkymmenen kissani kanssa, että kerran olin kuitenkin jo melko lähellä päätyä rouvaksi.


Ilmoittauduin matematiikan kertauskurssille insinööriopiskeluihin tähtääville, eli se ikäkriisin tuoma ammattikorkeakouluun hakeminen taitaa oikeasti olla edessä. Seuraavaa hakua odotellessa. Nyt olen sentään ajoissa liikkeellä.


Kaikki on ihan jees.